Lukiot

 
Oulun kaupungin lukiot
Muut lukiot Oulussa
 Lukiot kartalla
Hae koulut kartalta ( Oulun kaupungin karttapalvelu)

Oulun kaupungin opetustoimeen kuuluu 8 päivälukiota ja aikuislukio. Lukioissa on lukuvuonna 2005-06 yhteensä noin 4000 opiskelijaa. Oulussa toimii lisäksi valtion ylläpitämä Oulun normaalikoulun lukio sekä yksityiset Svenska Privatskolan i Uleåborg ja Oulun steinerkoulu.

Oulun kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti n. 60 % oululaisista peruskoulunsa päättävistä saa lukion aloituspaikan. Lisäksi oululaisissa lukioissa aloittaa vuosittain opiskelunsa 200-250 vieraskuntalaista opiskelijaa.

Oulun lukioista Madetojan musiikkilukio on musiikin opetuksen erikoislukio. Oulun Lyseon lukiossa toimii kansainvälinen IB-linja ja Kastellin lukiossa urheilulukiolinja. Oulun muut lukiot ovat yleislukioita, jotka koulukohtaisessa opetussuunnitelmassaan omaleimaisesti painottavat lukion eri oppiaineita. Lyseon lukio toimii Tyrnävälle ja Ylikiiminkiin annettavan etäopetuksen (LUMO) hallintokouluna. Oulun aikuislukio ja Oulun Lyseon lukio ovat mukana myös Pohjois-Pohjanmaan etälukioverkostossa.

Tarkempia tietoja lukio-opiskelusta sekä Oulun lukioista löytyy lukio-oppaasta: Tervetuloa lukioon.

Tietoja yksittäisestä lukiosta löydät kunkin koulun omalta kotisivulta. Yhteystietoihin pääset ylhäällä olevista linkeistä.

etusivu
© 2001 Oulun kaupunki - opetustoimi